  mieli: neutraalin tympääntynyt, mutta silti onnellinen musiikki: Carole King - I Feel The Earth Move Yh, omat tupakat loppu (munhan piti lopettaa sitten, kun nuo loppuvat! ) ja pöllin Ricolta yhden Philip Morrisin Super Lightsin ja maistuipa se pahalta, vaikka on hyvää kahvia seurana. Long live the mentholsavukkeet! Porsaanreiäksi tosin mainittakoon se seikka, että anoppikokelaalla on vielä omissa varastoissaan mun tupakoita. Se ostaa aina pari askia itsellensä varastoon, jos vaikka satun unohtamaan tupakat kotiin ;) Nukuin tänään peräti melkein puoli yhdeksään asti. Minka yritti taas pureskella mun varpaita, mutta tottuneella väistöliikkeellä siirsin varpaat peiton alle ja hyökkäys jäi keskeneräiseksi, sai vain kevyesti tassuilla kiinni jalasta. On se mainio otus :) Shivaa kävin äsken silittämässä pyykkikorilla ja selittämätön onnentunne (tänään menee ehkä yhdyssanat miten menee, mutta menköön; rikkokaa päänne, kielipoliisit *evil laughter*) valtasi minut, kun Shivaa silittäessäni hän tarttui etusormestani hellästi kiinni tassullaan ja kynnet puoliksi ulkona ja kehräsi nautinnollisesti. Tuo tarttumisote oli jotenkin ihmisvauvamainen, mutta toistaiseksi vauvan kosketuksesta ei ole tullut samanlaista onnentunnetta. Ehkä siksi, että ne vauvat eivät ole asuneet meidän luonamme eivätkä ole pitäneet minua äitinään ;) Mutta joo, tokihan näitä selittämättömiä onnentunteita olen kokenut myös veljenlasteni kanssa, kun Valtteri (7v. ) aamutuimaan aivan unisena kiipeää syliin ja halaa koko vartalollaan (kädet ja jalat mun ympärilläni) hyvästiksi. Siitä tuli myös iso pala kurkkuun, kun siitä seurasi pitkä ero ja näkemättömyys, joka päättyy elokuussa. Elokuussa tai joskus niillä main päättynee myös tämä meidän parisuhdekaavamme (tänään luin eräästä blogista, jossa oli lainattu toista blogia tästä 2+1+2-kaavasta) ensimmäinen osa, kun menemme Suomessa katsomaan kihlasormuksia.
Hui. Eilen siitä juteltiin taas. Molemmat yhtä hämmentyneinä, kun ei meistä kumpikaan ole näistä asioista vielä kenenkään kanssa jutellut sillä tavalla tosissaan tai onnistumisen mahdollisuus silmissä kiiltäen. Olenhan minä edellisten kanssa näistä puhunut. Ensimmäinen kammoksui ajatusta, vaikkei sitä suoraan sanonutkaan. Partneri nro. kaksi oli ensin innoissaan ja sitten veti hätäjarrut päälle. Sittemmin olen tutkiskellut itseäni ja miettinyt kaikenlaista ja tullut siihen lopputulokseen, että sitoutumisviettini taitaa olla aika vahva :) Se on ollut jo vuosia selvää, että heittäydyn parisuhteeseen pää edellä täysin sokeasti luottaen ja sitten tietenkin joskus putoaa päälleen, kun kukaan ei olekaan tulossa vastaan. No, niistä on selvitty. Nyt tässä suhteessa ei ole vaikea heittäytyä, kun mieskin sanoo, että haluaa viettää kanssani vielä vuosikymmeniä. Ai niin ja perjantaina Metallican konsertista tullessa mies sanoi myöskin, että naimisiin mennään sitten 9.5.2006. Katsotaan tuota päivämäärää ja vuotta sitten uudelleen, kun ollaan päästy edes kihloihin asti ;) Minulla on se etu, että pääsen kaksi kertaa naimisiin, heh. Jos vaan siltä tuntuu. Ensin täällä ja sitten Suomessa. Mietittiin leikillämme, että mennään ensin täällä naimisiin ja sitten, kun olen yliopistosta valmistunut, mennään Suomessa naimisiin.
No, ei mikään huono idea tuokaan. En ole ihan varma, mutta tuntuu siltä, että Suomessa avioliitto on voimassa vasta, kun menee myös siellä naimisiin. En tiedä kyllä... Täytyy katsoa nyt. Niin, perstaina oltiin siellä Metallican keikalla Zürichissä. Oli ihan helevetin hyvä meininki, vaikka ne uudet nu metal-biisit eivät yhtään kolahdakaan. Loppua kohden alkoi tulla sitten niitä vanhoja, hyviä biisejä ja jengi oli ihan pipareina, niin mekin. Oltiin saatu Ricon siskolta liput ja paikat oli katsomossa, lavan lähellä, hyvässä kulmassa, miksauspöydän kanssa samalla kohdalla, wau. Taas nähtiin se, miten kalja yhdistää ihmisiä! Jotain läpänderiä heitin siinä vähän alempana istuvien äijien kanssa kaljan tuomisesta jne.
kun olin menossa vessaan ja kaljaa hakemaan siis. Tässä vaiheessa pitää selventää, että päälläni oli tuolloin Dream Theater-paita. Tullessani takaisin toinen miehistä (ikä n. 50v. hiuksien harmaudesta ja muusta päätellen) pysäytti mut ja halus näyttää mulle tatuointinsa. No sillä oli iso Dream Theater-logo olkapäähän hakattuna. No, itsenikin piti sitten lähteä paljastelemaan oma DT-tatskani ja ilmassa oli todellista heavy metal-yhteenkuuluvuuden tunnetta! Olin niin ikionnellinen taas tästä metallikansa-meiningistä. Yksi asia vaivasi päätäni koko konsertin ajan ja vaivaa vieläkin, että mikä hitto on sen no metal-pändin nimi, joka esittää kappaleen "Wish You Were Here"? En vieläkään muista pändin nimeä, vaikka sen levyä kuuntelin joskus. Nytpä meinaan tehdä ratkaisevan askeleen ja päättää piinani ja käyttää kuukelia. Kuukeli ei auttanut, mutta sen yhden vihaamani ihmisen kotisivu sen sijaan auttoi, sieltä löytyi veppikamerakuva sen pändin keikkalipusta.
Incubushan se pändi oli. No, enhän minä sitä söpöä aasialaista vihaa, en vain pidä hänestä. Keskimäärin pidän enemmän miehistä, täytyy myöntää. Naisten joukosta kun löytyy niin käsittämättömiä kanoja ja kieroilijoita, että argh. Tosin, kyllä ne miehetkin kunnostautuvat idiotismissa sun muussa. Esim. perjantaina törmäsin niin pölkkypäiseen mieheen, että sääliksi kävi. Yritimme löytää paikkaa erään baarin terassilta keikan jälkeen ja kysyimme vapaata tuolia eräästä pöydästä, jonka äärellä oli useita istumattomia tuoleja.
No, ei irronnut tuolia, mutta yksi pöydässä istuvista katsoi asiakseen kommentoida painoani tyyliin "vain siksi, että olet lihava, ei sun tarvii..." jne. Mielessäni vilisi monia erilaisia napakoita takaisinheittoja (joo, saksan taitoni on jo myös kipakkaan solvaamiseen riittävä;) ja huomasin Riconkin laskevan viiteentoista, mutta ajattelin (ja Rico ajatteli) sitten, että antaa miesparan egoboostata, ehkä hän on seuraavana päivänä krapuloissaan ylpeä itsestään ja pippelikin seisoo paremmin tavaratalon alusvaatekuvaston edessä runkatessa. Sitten siihen tuli vielä kyllästynyt vanhakurppa tarjoilija, joka totesi meille happamesti tilaustamme kysyttyään, että painukaa siitä sisälle sitä kaljaa juomaan, kun selitimme, että kiitos, mutta haimme kaljamme jo sisältä. Ja se, että ylipäätään saatiin kaljaa sieltä sisältäkään ilman käteistä oli niin perkeleen kiven alla, että huhhuh.
Tuntui, että olin saapunut johonkin uuteen maailmaan, missä asuu vain ihan helvetin pällejä ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisimpia asioita tajua (kuten esim. miten erilaisia maksukortteja höylätään; toisaalta, tämäkin on joku säästötoimenpiteen syy, kun kiireavuksi oli palkattu varmaan jonkun työntekijän isoäiti, joka ei tajunnut pankkikorteista hölkäsen pöläystä ja yritti minunkin pankkikorttiani höylätä ensin väärässä reiässä, kunnes uskoi omaa opastustani, että se tungetaan siihen viereiseen koloon.
) ja sitten ollaan vaan epäystävällisiä. Mikä vittu ihmisiä vaivaa oikein? Itse olen sen verran toiminut tarjoilijana, että tiedän kyllä, että vaikka itseä kuinka vituttaisi, niin ei se asiakkaan syy (yleensä, hihih) ole. Tai vaikka olisi asiakkaan syy, niin ei sitä vitutusta näytetä. Tuosta perjantaisesta kaljanosto/terassiepisodista tuli mieleen taas sellainen ajatus kuin: "saatana, että vihaan tyhmiä ihmisiä". Sanokaa mitä sanotte, mutta omasta mielestäni absoluuttisesta tyhmyydestä ei ole paljon hyötyä tälle yhteiskunnalle. Hmm, pitäisiköhän sitten todeta kuitenkin ilman sukupuolien jaottelua, että keskimäärin en pidä ihmisistä ;) Ei vaan.
En ole mikään ihmisvihaaja, mutta mielelläni valitsen kyllä seurani aika tarkkaan ja siksi ystäväpiiriini kuuluu vain ihmiskunnan ehdotonta eliittiä ;) Täällä olen tosin joutunut vähän joustamaan tuosta periaatteestani, koska muuten olisin aina vain Ricon kanssa. Hyi, kirjoitanpa rumia :) Menen ripottelemaan tuhkaa päälleni. Ehkä. --------------------EDIT----------------------- Olen tässä huvittuneena seuraillut erilaisia blogi-klikkejä, jotka taistelevat toisiaan vastaan. Trio Erektus (http://www.pinseri.com/wiki/wiki.cgi?TrioErektus) vaikuttaa jotenkin erityisen vitsikkäältä, luulen, että sen taustalla on jotain teekkarin höpsyköitä, jotka väittävät dissaavansa humanisteja, mutta päätyvät kuitenkin naimisiin sellaisen kanssa, kun ovat kyllästyneet naisteekkareiden kainalo- ja piNppikarvoja katselemaan. Luulen, että he ovat n. 25-vuotiaita (korkeintaan) ja heillä on kova sukupuolivietti ja he yrittävät jutuillaan saada tytöt punastumaan.
Luulen myös, että heillä kasvaa finnejä aivojen pinnalla. Senkin luulen vielä, että he naureskelevat omalle nokkeluudelleen Kultaisessa Vapinassa sähly-treenien jälkeen. Olikohan heidän tarkoituksensa provosoida? Varmaankin ja ilmeisen tehokasta se on, koska toiset provosoituvat. Itseäni lähinnä huvitti, olenhan niin monta kertaa istunut teekkareiden kanssa nakuna saunassa laulamassa hävyttömiä lauluja Rasputinista, vaikka humanisti olenkin :) Sitten ovat nämä emansipoituneet villakangashametytöt ja vaaleansiniseen ja beigeen pukeutuvat reippaat selviytyjät, jotka taas punaisin kynsin tappelevat miesten sortoa vastaan.
BARRIKADEILLE. Esimerkiksi Mintun (http://www.uta.fi/~tlmihap/tarina.html#) sanailu on taidokasta, mutta ei sykähdyttävää. Varmasti sydänverellä kirjoitettuja juttuja, ehkä, mahdollisesti, mutta en minä ainakaan jaksanut liikuttua, provosoitua tms. Jotenkin sanat kolisevat tyhjyyttään. Sitä paitsi minusta tuntuu, että vain hyvin harvoilla ihmisillä on varaa arvostella ehdoitta toisia ihmisiä typeryksiksi. Voinhan olla väärässäkin. Mutta yksi piirre häiritsee, kuten myös häiritsee www.expatrium.fi:ssä: asioita otetaan niin pirun henkilökohtaisesti. Kirjoitetaan vastineita toisten blogeille, provosoidutaan jne. Itse olen ihan uusi blogi-maailmassa, mutta todella toivon, että näillä ihmisillä on parempaakin tekemistä :) Itse olen irkkaillut vuodesta 1997 ja siellähän nyt otetaan asioita henkilökohtaisesti ja välillä tarkoitetaankin sitä.
Mutta kuitenkin siellä on tietynlaiset normit, joiden mukaan toimitaan suurimman osan ajasta. Kyseessähän on kuitenkin reaaliaikainen keskustelufoorumi. Se, mikä irkistä ja blogeista puuttuu, on ruumiin kieli, jota ei pidä vähätellä. Suurin osa ihmisten kommunikoinnista tapahtuu kuitenkin ilmeiden ja eleiden kautta. Raskaasti yleistäen voisi sanoa, että sanat ovat suullisessa viestintätilanteessa vain eleiden ja ilmeiden tukena. Ihmisten eleiden lukutaito vaan on tainnut heikentyä, kun asioita ymmärretään niin usein väärin, vaikka äänessä olisi aivan selvästi havaittavissa sarkasmin vivahteita.
No, tulinpa näin iltasella vielä kirjoittelemaan joitain merkintöjä. Pitää vielä mennä opiskelemaan. Provoisointi on parhaimmillaan loistavaa viihdettä ja täytyy myöntää, että kaikista herkullisinta se on silloin, kun joku todella provosoituu :) Se on sitä egoboostia, jota me kaikki tarvitsemme. Toisen provosoituessa saamme jonkinlaisen todisteen, että olemme ehkä jollain tavalla ansioituneita kirjoittajia ja meillä on valtaa toisiin ihmisiin. Itselleni tosin käy alkuhuuman jälkeen sitten aina niin, että tunnelma lässähtää, kun tajuan, miten helppoa provosointi itse asiassa olikaan... Siksi kannatankin antiikin Rooman kaltaista yhteiskuntaa, jossa ajattelu (se korvattaisiin nyt tietenkin provokaatiolla) jätettiin tietyille henkilöille ja duunareilla ei ollut sitten mitään tarvetta tietää niistä asioista mitään. Höhöhö :D Sellainen viisaus tuli vielä mieleen, joka meitä kaikkia yhdistää: Kaikki me synnymme alastomina, kakkaamme pyllystä ja joudumme kuolemaan. Ja tämäkin tuli vielä mieleen: Mielipide on kuin persereikä, meillä kaikilla on sellainen. Kosketelkaa toisianne.
--------------------------EDIT 2-------------------------- Sekin piti vielä sanoa, mutta unohdin, että nyt sitten äitikin tietää kihlautumis-aikomuksistamme. Reaktio oli laimea ja pettyneen kuuloinen "Ai, no onneks olkoon". Juuri aiemmin oli puhetta mun cd-levyistäni, joita se tuo nyt tänne, kun ne tulevat ja se heitti, että "kannattaako niitä nyt sinne raahata, kun sä ne kuitenkin tuot takaisin sitten taas?". Milloin minä ne vien takaisin? Minä sitten sanoin siihen, että "jos me ollaan elokuussa menossa kihloihin, niin en mä perkele niitä seedeitä takaisin sinne ala tuoda. " Äiti-parka elää vielä yli vuoden jälkeen siinä harhakuvitelmassa, että tulen täältä ehkä jo ensi syksyksi takaisin Suomeen. "Kyllä sä voit täällä meillä ihan hyvin asua ja käydä täältä opiskelemassa". No tietenkin! Mutta siis, vähän harmittaa, että tuli möläytettyä, kun piti pitää tuo kihlaushomma mutsille yllätyksenä elokuuhun asti. Sehän ei tällaisia blogeja käy lukemassa. 
